Helinin ja Ollin vaihtolukukausi Leipzigissa: Pikakelaus

Näin vaihtui kuukausi. Blogin kirjoittaminen on haastavaa, varsinkin, kun ei ole kirjoittanut suurinpiirtein kuukauteen mitään kovin järkevää. Nyt olisi yritettävä. Pikakelaamme siis.

Opiskelu sujuu jokseenkin kivuttomasti. Ehkä siksi, että tentit odottavat käsiään hieroen tyhmiä vaihtareita heti heinäkuun alussa. Saa nähdä, miten sujuu paniikkilukeminen kesähelteillä - ja vielä saksaksi.

Seminaarit ovat opetusmuotona ihan kivoja, mutta vähän yllättää se, että muutamankin seminaarin saksalaisopiskelijat ovat melko vaitonaista porukkaa. Mediakulttuurin opiskelijat katsovat viikoittain raflaavia leikkidokumenttileffoja, joissa veri ja muut eritteet lentävät, ja kaikki sovinnaisuuden rajat ylitetään. Eivät ne tietenkään kaikki sellaisia ole, mutta hyvinkin tunteita herättäviä ainakin. (En edes kerro sairaimman leffan nimeä, ettei joku kiinnostuisi siitä. Sen ohjaaja päätti, että kakkaa maailmaa kun heittää kakalla, niin sitten se on vähemmän kakkainen.) Mutta silti 80 prosenttia seminaarin osallistujista ei ole avannut suutaan vielä kertaakaan, ja useimmiten äänessä on paitsi arvon tohtori, myös ne opiskelijat, jotka ovat esitelleet kullakin viikolla katsotun elokuvan.

Toisaalta PR-seminaareissaa keskustelu käy hyvinkin kiihkeänä toisinaan. PR-ihmiset tosiaan onkin usein ekstravertteja. Mahdollisesti on syynä myös parempi luennoitsija, muailmankuulu PR-guru herra professori Bentele. Hän diggaa siitä, kun hänestä puhutaan kuin Saksan PR-paavista. Sillä miehellä on suuri ego eikä häntä hävetä näyttää sitä.

Leipzigin yliopiston seminaareissa täytyy yleensä ansaita opintopisteensä esitelmällä ja kotityöllä. Niistä saa 4 opintopistettä. Esitelmät ovat melkoisen pitkiä, suuntaa-antavaksi pituudeksi annetaan yleensä 45 minuuttia. Kieltä heikohkosti puhuvalle (köh köh) tämä on melkoinen peloite. Helin yrittää kuitenkin ja on jo tehnyt yhden aineen esitelmän. Pelkureille annetaan onneksi myös mahdollisuus olla kuunteluoppilaita, joilloin opintopisteitä saa puolet vähemmän eli yleensä kaksi.

Toisaalla lyhytelokuvakurssin työmäärä alkaa kasvaa kohta huomattavasti. Tiistaina kävin jo erään toverin apuna kuvaamassa yliopistolle aiemmin kuulunutta kylää. Toverin dokkariaiheena ovat kolme lähiseudun kylää, joissa yliopisto käytti keskiajalta lähtien päätäntävaltaa lähes neljäsataa vuotta ja lypsi kylistä myös, niin, rahan ohella kai maitoa. Kamera on tuttu Panasonic, jolla jo aiemmin on tullut jotain nauhoitettua, joten siltä osin suuria ongelmia ei ole. Hieman ongelmallisempaa on se, että opiskelijat tuntuvat olevan jotenkin melko pihalla dokumenttielokuvan tekemisestä. "Mennään sinne, kuvataan jotain ja haastatellaan jotain tyyppejä" -ideologia ei ole aivan se, mihin olen Jyväskylässä tottunut. Perusteellista suunnittelua ja aiheen työstämistä ei harrasteta, eikä vaadita. Ei sillä, että olisin itse loistanut suunnittelupuolella. Sen vuoksi idyllisessä kylässä tuli kuvattua sorsia, peltoa, hevosta, kirkkoa, seiniä, kissanpoikia, kaivoa, ikkunoita, ovia, kukkia ja hanhia. Kansallisromanttista kyllä, mutta sopiiko se aiheeseen, siitä en tiedä, eikä tiedä leffan ohjaajakaan. Mutta tulipahan ainakin nähtyä sorsia, peltoja, hevonen, kirkko, seiniä, kissanpoikia, kaivo, ikkunoita, ovia, kukkia ja hanhia.

Ns. oman ryhmäni kuvaushommat alkavat lauantaina. Meidän aiheemme on yliopiston uusi pääkampus ja etenkin uusi yliopistokirkko, josta tässä blogissa on jo aiemmin kerrottu. Uuden kampuksen tienoilla käy viikonloppuna kova säpinä, kun yliopiston 600-vuotisjuhlahumut käynnistyvät. Tiedemessut ja alumnitapahtuma houkuttelevat populaa Augustusplatzin tienoille. Toivottavasti ei niin paljon, että alimittainen kameramies ei näe arkkitehtuurisia aarteita rahvaan takaa.

Muita kuulumisia: kävimme Ryanairin vuoksi Barcelonassa tuossa kolme viikkoa sitten. Siellä oli paljon katalia katalaaneja, jalkapallohulinaa ja muuta mukavaa.